29. tammikuuta 2014
Mihin peruskoulun/lukion jälkeen?
Nyt taas kun yhteishaku lähenee niin ajattelin kertoa mun koulusta hieman. Eli siis opiskelen lähihoitajaksi Helsingin diakoniaopistolla. Koulu sijaitsee helsingissä os. Alppikatu 2.
Julkisilla koululle pääsee mm. 23-bussilla.
Ite aina ylä-asteelta asti tiesin että lukioon en menisi, sillä en ole mikään lukija tyyppi. Tiesin kuitenkin aina, että haluan työskennellä sosiaalialalla, ja ihmisläheinen työ tuntui sopivammalta kuin toimistotyö. Mikä oli todella hyvä, sillä moni kavereistani meni lukioon vain siksi, että saisivat "lisä-aikaa" miettiä mihin ammattiin he haluavat opiskella. Tuntuu hirveältä ajatella, että oikeasti 15-vuotiaana pitäisi jo olla jonkin näköinen tieto siitä, mitä haluaa aikuisena tehdä? Mutta jokatapauksessa, aloitin suoraan peruskoulun jälkeen opinnot ja tällä hetkellä opiskelen siis 2. vuotta.
Oonkin jo varmaan kertonut, mutta jokaisena vuonna on työharjotteluita. 1 ja 2. vuonna työharjoittelut on 5 vkoa. Ensimmäisenä vuonna päiväkodissa ja toisena vuonna vanhainkodissa. Viimeisenä vuonna erikoistutaan, jolloin opiskellaan vain sitä, minkä on valinnut esim. päihde- ja mielenterveystyö. Tällöin myös työssäoppimiset tapahtuvat sen alan paikoissa.
Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti koululla. Meillä on paljon ryhmätöitä ja erilaisia tehtäviä, kivoja semmoisia! Käytännössä harjoitellaan hirveesti juttuja, mikä on minulle hyvä, kun opin parhaiten tekemällä.
Tässä lähiaikoina koulullamme on myös avoimet ovet, joten tule ihmeessä kurkkaamaan ja hankkimaan lisätietoa. Olen myös itse paikalla Tutor- hommien merkeissä!
TÄSTÄ pääset koulun nettisivuille. Käy kurkkaamassa ja lukemassa lisää jos kiinnostaa (:
Suosittelen kaikille lämpimästi lähihoitajan opiskeluita, varsinkin jos vähääkään tuntuu siltä, että haluat työskennellä ihmisten kanssa. Lähihoitaja koulutus on todella hyvä pohja myös jatko-opiskeluitakin ajatellen.
<3tiffanyvivien
ps. aina saa kysyä jos jokin asia mietityttää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
mikä oli sun keskiarvo ku hait? :) koska oon ajatellu helsinkiin opiskelua :) ja nimenomaan sosiaali- ja terveys alaa
VastaaPoistamuistaakseni lukuaineet oli 7,9 ? (: ja kaikki 8,0
Poistaokei, eli mulla ois ehkä mahiksia päästä :)
PoistaAina kannattaa yrittää(;
Poistaootko miettinyt koskaan, että samantasoista elämää mitä nyt elät, ei luultavasti tulla lähihoitajan palkalla elämään? ei siis mitenkään ilkeänä kommenttina vaan oon vaan miettinyt! valinta on kyllä oikeesti hyvä koska alalle tarvitaan paljon uutta motivoitunutta työvoimaa ja sieltä ainakin läytyy tulevaisuudessa töitä :)
VastaaPoistaJoo olen miettinyt (: lähihoitajillahan on todella huono palkka verrattuna siihen työhön mitä tekee… minulla kuitenkaan ei ole koskaan ollut aikomustakaan ns"jäädä lähihoitajaksi". Lähihoitajan opinnot ovat vain äärimmäisen hyvä pohja. (:
Poista